Paloturvallisuus – kuinka hoitaa kuntoon kodin paloturvallisuus, ehkäistä paloriskiä ja toimia tulipalotilanteessa?

Paloturvallisuus – kuinka hoitaa kuntoon kodin paloturvallisuus, ehkäistä paloriskiä ja toimia tulipalotilanteessa?

Tulipalo omassa kodissa on todellakin pelottava ajatus, jota monikaan ei halua miettiä. Helposti tulee ajatelleeksi, ettei tällainen tragedia koskaan voisi osua omalle kohdalle ja että asian murehtiminen turhaan ei auta mitään. Tämä on kuitenkin hölmö ajattelutapa, sillä hyvä tietoisuus tulipaloista, paloturvallisuudesta ja riskien minimoimisesta sekä tietenkin oikeaoppinen palotilanteessa toimiminen saattavat pelastaa ihmishenkiä – jopa useamman kuin omasi. Siksi onkin tärkeä hoitaa kodin paloturvallisuusasiat järjestykseen, jotta voi asettua levolle rauhallisin mielin joka ilta. Tänne olemme koonneet hyödyllistä nippelitietoa paloturvallisuudesta, ja tämän artikkelin lukeminen onkin edullisin mahdollinen henkivakuutus, jonka hankkiminen ei vaadi Freedomrahoitus.fi n lainaa.

Palovaroitin on halpa henkivakuutus

Tärkein osa kodi turvallisuutta on tietenkin sekä palo- että häkävaroittimien hankkiminen, että niiden säännöllinen tarkastuttaminen. Palovaroitin on yhtä tyhjän kanssa, jos sen antaa roikkua katossa ilman paristoja! Palovaroittimet pelastavat tuhansia ihmisiä joka päivä, ja sinäkin voit olla yksi heistä. Tee siis palvelus itsellesi ja rakkaimmillesi ja pidä palovaroittimet tikissä, sillä ne herättävät sinut silloin, kun hätä on suuri. Tämän lisäksi kotona tulisi aina pitää ensisammutusvälineitä, kuten sammutuspeittoa ja jauhesammutinta kaikkien tiedossa olevalla sijainnilla, ja näiden välineiden käytöstä on hyvä olla tietoinen.

Käy läpi poistumistiet ja pidä ne esteettöminä

Koko perheen kanssa olisi hyvä pitää paloharjoituksia silloin tällöin. Käykää läpi lähimmät poistumisreitit ja sopikaa ulkona kokoontumispaikka sopivalta etäisyydeltä rakennuksesta. Tämä saattaa tuntua turhalta, mutta tosiasiassa paloharjoituksilla on osoitettu olevan kiistatonta hyötyä, sillä niiden avulla jokainen osaa toimia tositilanteessa oikein. Muista myös pitää poistumisreitit esteettöminä – ethän halua hidastaa poistumista vaaratilanteessa sekunnillakaan.

Noudata tuotteiden paloturvallisuusohjeita tarkkaan

Paloturvallisuusohjeet eivät ole mikään vitsiosio – luethan ne läpi asian vaatimalla vakavuudella aina ottaessasi uuden laitteen käyttöön. Älä esimerkiksi käytä sähkölaitteita veden lähistöllä äläkä missään tapauksessa käytä rikki mennyttä sähkölaitetta, sillä tällaisissa tapauksissa onnettomuuden riski on tavallista korkeampi.

Ensisammutus saattaa olla kriittistä

Jos pahin mahdollinen sattuu ja huomaat, että koti on tulessa.https, on ensimmäinen askel luonnollisesti tilanteen arvioiminen. Jos huomaat, että mitään ei enää ole tehtävissä, poistu tilasta välittömästi ja varoita muita. Käytä kuitenkin myös maalaisjärkeä: jos palo on vasta syttynyt ja selkeästi rajoittunut pienelle alueelle, pienet alkusammutustyöt voivat olla tarpeeksi sen leviämisen pysäyttämiseksi. Tällöin toimeen täytyy ryhtyä heti. Pidä kodissasi aina saatavilla sammutusvälineitä ja opettele niiden käyttäminen. Kun tiedät niiden sijainnin ja käyttöohjeet tarkasti, pääsee sammutus alkamaan heti viiveettä ja tilanne saadaan hallintaan. Hälytä palokunta kuitenkin paikalle pienenkin palon jälkeen tekemään jälkisammutustyöt.

Pelasta aina ensin itsesi ja sitten vaarassa olevat

Jos huomaat tulipalon ja tilanne on selkeästi toivoton, eikä mitään ole enää tehtävissä, ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin evakuoitua tilasta. Älä tällöin haaskaa sekuntiakaan turhan materian miettimiseen, sillä kaikki on korvattavissa, paitsi ihmishenki. Pelasta siis ensin itsesi ja sitten vaarassa olevat palolta suojaan. Kutsu sitten apujoukot eli palokunta paikalle hoitamaan sammutustyöt ja mahdolliset evakuoinnit, joita et itse pysty hoitamaan. Älä yritä olla sankari!